Tässä lyhytelokuvassa Aninkaisten Sävel- Orkesteri viettää kesälomaa uiden ja voimaillen. Loman jälkeen ensimmäinen esiintyminen on Turussa Vanhan Suurtorin pihalla keskiviikko-iltana 4.8.2010. Tervetuloa kuuntelemaan!

Hieno puolalainen versio Rudolf Lukeshin Violetta-tangosta vuodelta 1938. Jerzy Gert johtaa Odeon-tanssiorkesteria. Laulaja on Janusz Poplawski.  Odeon-tanssiorkesteri oli  Odeon -levy-yhtiön yleisnimitys säestävälle  saksalaiselle orkesterille. Mm. Georg Malmsten on levyttänyt Odeon-orkesterin kanssa.

Kertosäkeen melodiassa on muuten paljon samaa Ecstasy- eli Hurmio-tangon kanssa!

Vincent Youmans sävelsi vuonna 1925 tämän Tea for Two -klassikon. Tässä sen esittää suomeksi nuori Olavi Virta Lepakot-orkesterin säestyksellä vuonna 1939. Suomalaiset sanat ovat Hannes Konnon ja sovitus Bruno Laakon.

Juhannuksen  kunniaksi on laitettava tähän Jussi Björlingin maaginen tulkinta tanskalaisen Mogens Schraderin kappaleesta Sommarnatt (I de lyse nätter) vuodelta 1936. Nils Grevillius johtaa orkesteria.  Kappaleen on levyttänyt suomeksi nimellä Kesäyö mm. Georg Ots.

Puolassa tehtiin valtava määrä hienoa musiikia 30-luvulla. Suurin osa näistä muusikoista mehtyi keskitysleireillä…

Tässä Jerzy Gertin Orkesteri esittää vetävän foxtrotin Sex Appeal vuodelta 1937.

Dallapé – Ilta Oulunjoella (Instrumental)

Uuden Dallapé-orkesterin versio Martti Jäppilän kappaleesta Ilta Oulunjoella.  Levyn kappaleet ovat kuunneltavissa Spotifyssä. Kuunnelkaa ja ostakaa tämä levy!

Vuonna 1945 Dallapé-orkesteri levytti Sointu-levymerkille  tämän Pentti Viherluodon ja Harry Etelän mainion sävelmän. Solistina oli A.Aimo. Orkesteri käytti näissä levytyksissä nimeä Sointu-orkesteri.

Al Bowlly levytti 30-luvun aikana yli 1000 kappaletta. Tässä yksi monista helmistä. Ray Noblen orkesteri säestää, äänitys on vuodelta 1932.

Töölön foxi (sävel Georg Malmstén-sanat Aarne Astala)

Georg Malmsten ja Dallapé-orkesteri vuonna 1934 Odeon-levymerkillä.

Liitä sähköpostiosoitteesi saadaksesi uudet artikkelit suoraan sähköpostiisi.

Blog Stats

  • 4,269 hits

Eniten klikkauksia