You are currently browsing the category archive for the ‘amerikkalaisia levytyksiä’ category.
Yksi vuoden 1935 suurimmista hiteistä USA:ssa oli Irwing Berlinin sävellys “Cheek to Cheek” Kappale tuli tunnetuksi Fred Astairen ja Ginger Rodgersin elokuvasta “Top Hat” eli “Silkkihattu”. Astaire laulaa sen tässä Leo Reismanin orkesterin säestämänä.
Jo samana vuonna Isossa-Britanniassa Lew Stone orkesterineen levytti kappaleen solistinaan Sam Browne.
Kappale nähtiin myös Dennis Potterin TV-sarjassa “Pennies from Heaven” vuonna 1978.
Useimmat jazzlaulajat ovat tehneet kappaleesta oman versionsa, mm. Ella Fidzgerald, Frank Sinatra ja Billie Holiday. Tässä Max Raaben ja Palast-orkesterin saksalaistyyppinen versio.
Lopuksi The Sensational Alex Harvey Bandin live-versio vuodelta 1976. Kappale on levyltä “the Penthouse Tapes”.
Seymour Simons ja Gerald Marks sävelsivät ja sanoittivat vuonna 1931 kappaleen “All of Me” . Samana vuonna sen levytti tässä kuultava Paul Whitemanin orkesteri laulajanaan Mildred Bailey. Kappale nousi listaykköseksi. Tässä levytyksessä kannattaa kuunnella hienon sovituksen lisäksi esiintyjien vibraattoa. Kaikilla solisteilla on (trumpetti, saksofoni, laulu ja pasuuna) on hyvin samantyyppinen, nopea vibraatto. Tämäntyyppistä vibraattoa ei nykyään juuri kuule varsinkaan ns. kevyessä musiikissa.
Mildred Bailey
Kymmenen vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1941, Billie Holiday levytti “All of me” -kappaleen Eddie Heywoodin orkesterin säestämänä. Lester Young soittaa tässä unohtumattoman kauniin tenorisaksofonisoolon. Levytys oli kestoltaan liian pitkä (lähes neljä minuuttia) mahtuakseen savikiekolle ja siksi sitä ei tuolloin julkaistu. Julkaistussa versiossa kappaleen rakennetta ja sooloja on lyhennetty jotta kesto saatiin lähemmäksi kolmea minuuttia. Billie Holiday muokkasi melodian lisäksi tässä myös tekstiä: hän korvasi alkuperäisessä versiossa olleen lauseen ” You took the part that once was my heart” lauseella “You took the best so why not take the rest”.
Eddie Heywood
Duke Ellington & his Famous Orchestra Brunswick-levymerkillä toinen helmikuuta vuonna 1932.
Laulusolistina on Ivie Anderson. Pasuunasoolon soittaa Joe Nanton ja alttosaksofonisioolon Johnny Hodges. Tämä kappale toi termin “swing” yleiseen tietoisuuteen. Ellingtonin orkesteri levytti tämän kappaleen myöhemmin useita kertoja, tämä on kuitenkin alkuperäisversio. Kappaleesta on sittemmin muodostunut todellinen jazz-klassikko, se kuuluu useimpien jazz-laulajien repertuaariin.
Ellingtonin orkesteri Los Angelesin rautatieasemalla vuonna 1934.
Jack Payne and his BBC Dance Orchestra vuonna 1930. “Blue is the Night” on MGM-elokuvasta “Their Own Desire” vuodelta 1930, sävelen ja sanat on tehnyt Fred Fisher. Fisherin ehkä kuuluisin laulu on “Chicago” vuodelta 1922.
Saksalaisen Gloria-levymerkin Gloria Tanz-Orchester levytti tämän version foxtrotista “Blue is the night” vuonna 1931 nimellä “Du hast so treue Augen”.
Saksankieliset sanat on kirjoittanut Fritz Rotter.
Duke Elligtonin vuonna 1946 RCA-levymerkille levyttämä versio. Saksofonisektiossa soittivat Jimmy Hamilton, Johnny Hodges, Russell Procope, Al Sears ja Harry Carney.
SUGAR (Maceo Pinkard, Edna Alexander, Sidney Mitchell)
Fred Elizalde and his Music vuonna 1928. Fred Elizalde oli brittiläinen pianisti, säveltäjä ja orkesterijohtaja. Elizalden mielestä brittiläisessä tanssimusiikissa oli liikaa wieniläisvaikutteita, hän halusi tuoda siihen enemmän amerikkalaistyyppistä rytmiä. Vuonna 1928 Melody Maker-lehden äänestyksessä Elizalden orkesteri valittiin parhaaksi tanssiorkesteriksi. Elizalde käytti myös paljon amerikkalaisia muusikoita, kuten tässä levytyksessä mukana olevat Adrian Rollini (bs) ja Bobby Davis (as).
Fred Elizalde and his orhestra
Teddy Wilson orkestereineen laulosolistinaan Billie Holiday levyttivät tämän version vuonna 1939. Trumpetissa Roy Eldridge, alttosaksofonissa Benny Carter, bassossa Milt Hinton, rummuissa Cozy Cole.
Paul Whitemanin orkesteri vuonna 1927, kornetissa Bix Beiderbecke
Adrian Rollini orkestereineen vuonna 1929.
Ethel Waters vuonna 1926.
Peggy Leen versio samasta kappaleesta.
Rudy Wiedoeft (3.1.1893 – 18.2.1940) oli kenties tunnetuin saksofonisti 1910- ja 1920-luvuilla. Hänen aloittaessaan ei saksofonille kirjoitettua musiikkia ollut juurikaan olemassa, niinpä hän alkoi kirjoittaa sitä itse. Hänen ensimmäinen levytyksensä oli vuonna 1916, uransa aikana hän levytti yli 300 kappaletta. Paljolti Wiedoeftin virtuoosimaisen soiton ansiosta saksofoni tuli tunnetuksi niin USA:ssa kuin Euroopassa. Wiedoeft käytti teoksissaan saksofonille ominaisia tekniikoita, kuten “nauramista” ja slap-kielitystä, musiikkityyli on ehkä lähinnä ragtimea.
Tämä “Sax-o-Phun” -kappale tunnetaan myös nimellä “Naurava saksofoni”, se on levytetty Lontoossa vuonna 1926,
Rudy Wiedoeft kuoli vuonna 1940 maksakirroosiin.
22-vuotias Billie Holiday levytti vuonna 1937 Teddy Wilsonin orkesterin kanssa tämän version Mean to Me-kappaleesta. Kappaleesta on liikkeellä kaksi versiota, tämä on tuolloin julkaistu versio.
Orkesterissa soittivat: Buck Clayton, trumpetti; Buster Bailey, klarinetti; Lester Young, tenorisaksofoni; Teddy Wilson, piano; Allen Reuss, kitara; Artie Bernstein, basso; Cozy Cole, rummut.
Lester Young
Jazzhistorioitsija Gunther Schuller kirjoittaa Billie Holidaystä näin kirjassaan the Swing Era:
As one listens to these sides, all from 1937, one is staggered by the realization that we are in the presence of a genius, a twenty-two-year-old girl in full artistic/musical maturity — a girl who had already been a Harlem prostitute for five years of her young life, drug-addicted, with a chaotic, consistently masochistic love life, a constant witness to the seamier side of the black experience, and more. How such sublime art could flower and flourish in such an abysmal environment is not only a singular tribute to Billie Holiday but to the indestructible power and vitality of jazz itself.
For one not present at Billie’s 1930s recording sessions, it remains mysterious as to how she learned these hundreds of songs – and so impeccably. The question arises not out of mere idle curiosity; it is a valid issue: first, because of the technical perfection of her performances, higher and more consistent than any of her accompanists (including even Teddy Wilson, but possibly excluding some of her rhythm section sidemen – like Kirby and Cole – with, to be sure, much less demanding assignments). Second, it is not possible to so thoroughly recompose and improvise upon that many songs without knowing them completely. You can only intelligently deviate from something – perform variations on it – if you know it deeply.
Smith Ballew and Hollywood Dance Orchestra vuonna 1929: “Mean to Me” (Fred E. Ahlert – Roy Turk).
Smith Ballew
Casa Loma Orchestra levytti tämän Gene Giffordin säveltämän ja sovittaman kappaleen vuonna 1931. Gifford sävelsi 1930-luvun alussa useita samantyyppisiä vahvasti synkopoituja nopeita tanssikappaleita jotka loivat perustaa tulevalle swing-tyylille. Sellaisia olivat mm. Black Jazz, Blue Jazz ja Casa Loma Stomp.
Orange Blossoms (Casa Loma Orchestra) Casa Loma -klubilla vuonna 1927.
29.11. 1926 Duke Ellingtonin orkesteri äänitti palasen jazzhistoriaa: “East St. Louis Doodle-oo” -kappaleen “viidakkosoundi” muodostui orkesterin tavaramerkiksi. Orkesterin trumpetisti Bubber Miley oli kehittänyt omintakeisen soittotavan plunger-sordiinolla. Tämä kappale on hienoimpia esimerkkejä plungerin käytöstä.
