You are currently browsing the category archive for the ‘englantilaisia levytyksiä’ category.
Midnight Merry Makers johtajanaan Harry Bidgood levytti tämän version Ahlertin ja Turkin “Mean to Me” -kappaleesta Lontoossa vuonna 1929. Laulusolistina on Tom Barratt.
Harry Bidgood
Bert Ambrose orkestereineen levytti tämän version “Lullaby of the Leaves”-kappaleesta vuonna 1932. Laulusolisti on Sam Browne.
Ambrose and his Orchestra
Jack Payne and his BBC Dance Orchestra vuonna 1930. “Blue is the Night” on MGM-elokuvasta “Their Own Desire” vuodelta 1930, sävelen ja sanat on tehnyt Fred Fisher. Fisherin ehkä kuuluisin laulu on “Chicago” vuodelta 1922.
Saksalaisen Gloria-levymerkin Gloria Tanz-Orchester levytti tämän version foxtrotista “Blue is the night” vuonna 1931 nimellä “Du hast so treue Augen”.
Saksankieliset sanat on kirjoittanut Fritz Rotter.
Duke Elligtonin vuonna 1946 RCA-levymerkille levyttämä versio. Saksofonisektiossa soittivat Jimmy Hamilton, Johnny Hodges, Russell Procope, Al Sears ja Harry Carney.
Englantilainen Jack Hyltonin orkesteri levytti tämän foxtrotversion “Heartaches”-kappaleesta vuonna 1931. Ted Weemsin menestyksekäs rumbaversio tehtiin kaksi vuotta myöhemmin. Laulusolistina tässä levytyksessä on Pat O’Malley. Suomeksihan tämä kappale on nimeltään “Sydänsuruja”.
Jack Hyltonin elämäntyölle on omistettu webbisivustokin: http://www.jackhylton.com/
Jack Hylton
SUGAR (Maceo Pinkard, Edna Alexander, Sidney Mitchell)
Fred Elizalde and his Music vuonna 1928. Fred Elizalde oli brittiläinen pianisti, säveltäjä ja orkesterijohtaja. Elizalden mielestä brittiläisessä tanssimusiikissa oli liikaa wieniläisvaikutteita, hän halusi tuoda siihen enemmän amerikkalaistyyppistä rytmiä. Vuonna 1928 Melody Maker-lehden äänestyksessä Elizalden orkesteri valittiin parhaaksi tanssiorkesteriksi. Elizalde käytti myös paljon amerikkalaisia muusikoita, kuten tässä levytyksessä mukana olevat Adrian Rollini (bs) ja Bobby Davis (as).
Fred Elizalde and his orhestra
Teddy Wilson orkestereineen laulosolistinaan Billie Holiday levyttivät tämän version vuonna 1939. Trumpetissa Roy Eldridge, alttosaksofonissa Benny Carter, bassossa Milt Hinton, rummuissa Cozy Cole.
Paul Whitemanin orkesteri vuonna 1927, kornetissa Bix Beiderbecke
Adrian Rollini orkestereineen vuonna 1929.
Ethel Waters vuonna 1926.
Peggy Leen versio samasta kappaleesta.
By the Lazy Lagoon (Keuleman, Barnard, Roberts)
Len Fillis and his Hawaian Orchestra vuonna 1935. Len Fillis oli parhaita kitaristeja Britanniassa 1920- ja 1930-luvuilla. Hän käytti levytyksissään kitaran lisäksi myös ukulelea, banjoa ja steelkitaraa.Tässä levytyksessä soittanut toinen kitaristi ja muut säestäjät ovat jääneet tuntemattomiksi.
“Too Many Tears” (Dubin-Warren) -Ambrose and his Orchestra vuonna 1932.
Bert Ambrose oli a parhaiten palkattu orkesterinjohtaja 1930-luvun alkupuolen Britanniassa. Ambrose myös maksoi parhaat palkat ja sai orkesteriinsa parhaimmat muusikot.
Al Bowlly ja Percival Mackey and his Concert Orchestra vuonna 1929 (suom. Sireenien Aikaan).
Rudy Wiedoeft (3.1.1893 – 18.2.1940) oli kenties tunnetuin saksofonisti 1910- ja 1920-luvuilla. Hänen aloittaessaan ei saksofonille kirjoitettua musiikkia ollut juurikaan olemassa, niinpä hän alkoi kirjoittaa sitä itse. Hänen ensimmäinen levytyksensä oli vuonna 1916, uransa aikana hän levytti yli 300 kappaletta. Paljolti Wiedoeftin virtuoosimaisen soiton ansiosta saksofoni tuli tunnetuksi niin USA:ssa kuin Euroopassa. Wiedoeft käytti teoksissaan saksofonille ominaisia tekniikoita, kuten “nauramista” ja slap-kielitystä, musiikkityyli on ehkä lähinnä ragtimea.
Tämä “Sax-o-Phun” -kappale tunnetaan myös nimellä “Naurava saksofoni”, se on levytetty Lontoossa vuonna 1926,
Rudy Wiedoeft kuoli vuonna 1940 maksakirroosiin.
Hanky Panky
Topsy
Eurooppalaiset orkesterit imivät paljon vaikutteita amerikkalaisilta mustilta jazz-orkestereilta. Billy Monk’s New Rhythm Bandin “Hanky Panky” vuodelta 1942 on melko pitkälle kopio Count Basien kappaleesta Topsy vuodelta 1937. Hienon tenorisaksofonisoolon “Hanky Pankyssä” soittaa Johnny Gray, joka myöhemmin loi oman soolo-uran. Hän toimi myös studiomuusikkona, soitti mm. Beatlesin Sgt. Pepper-albumilla.
Gramophone -lehti kirjoitti tästä levystä marraskuussa 1942 näin:
Billy Monk’s New Rhythm Band ***Hanky Panky (W. G. Monk) (Regal-Zono. CAR638o) Vernon and His Orchestra ***Rosetta (Hines, Woods) (Regal-Zosso. CAR638i) (Regal-Zonophone MR3665—s. iid.)
Monk’s band, which hails from Coventry, is what may be termed the Palais type of combination, and it is at least the equal of many of the better professional bands one will find in Palais, not only in the Provinces, but in London.
Their piece, Hanky-Panky, is composed and arranged by their leader, Bill Monk, now in the Army, but occasionally managing to get leave to keep an eye on this band, taken charge of in his absence by its bass player, John Wright.
The number is a typical swing tune. The band takes it easily with, although this was its first experience of recording, the confidence and relaxation of veterans. The musicianship is xcellent. The teams play well together, the phrasing is good, the general interpretation lucid and at times enlightened. There is none of the doubtful intonation so often found in amateur musicians, nor can one find any complaint to make about the tone. In fact, all round, a thoroughly capable ensemble.
But it is in the solos that the band ieachcs its height. The tenor and trumpet are the equal of many of our best professional stars.
In fact, the only thing that can be said against the record is that it perhaps just misses the verve one finds in the best pro. bands.
